• sunnuntai, marraskuu 15, 2020

Kiitos, että olette valinneet meidät palveluntarjoajaksenne. Olemme tekemässä isompia muutoksia palveluihimme.

Mitä?

Päivitämme koko palvelukatalogimme, joka aiheuttaa korjaavia hintamuutoksia valtaosaan palveluista. Päivitämme myös kotisivujemme sisältöä ja ulkoasua merkittävästi brändipäivityksen myötä.

Milloin? 

Joulukuun aikana. Osa muutoksista saattaa näkyä jo marraskuun lopulla.

Miten tämä vaikuttaa palveluihimme? 

Kaikki palvelut toimivat normaalisti muutostöiden aikana, eikä esimerkiksi webhotelleihin ole tulossa mitään palvelukatkoksia. Kotisivumme, sekä asiakassivumme saattavat ajoittain olla pois käytöstä muutamia tunteja ilta/yö aikaan. Pyrimme minimoimaan vaikutusta asiakkaisiimme mahdollisimman paljon.

Mitä muuttuu?

Suurin muutos tulee kotisivujemme ja asiakassivujen ulkoasuun. Muutamme brändiämme yhtenäisemmäksi kaikissa palveluissa. Samalla käymme kaikki palvelumme läpi ja päivitämme niiden sisältöä tarvittaessa vastaamaan kysyntää paremmin.

Muuttuuko hinnat? 

Lyhyesti: kyllä.

Pidempi vastaus: Tällä hetkellä kotisivuillamme listattujen palveluiden hinnat ovat ilmoitettu sisältäen ALV24%. Koska palvelemme lähes pelkästään yritysasiakkaita, muutamme hinnat muotoon ALV0%. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa palveluiden hinnoista nousee maksimissaan 24% kun nykyiseen hintaan lisätään ALV laskutuksessa. Syy hintojen nostamiseen osassa tuotteissa on maksuvälittäjien hintojen korotus viimeisen vuoden aikana. Samalla päivitämme osan palveluistamme sisältämään uusia ja parempia ominaisuuksia. Nykyiset asiakkaat saavat 10% alennuksen kaikkiin aktiivisiin asiakassivujen kautta tilattuihin palveluihin automaattisesti kiitoksena uskollisesta asiakkuudesta.

Oikeus irtisanoa? 

Mikäli, ette halua jatkaa asiakkuuttanne meillä palvelumuutosten takia, niin voitte irtisanoa palvelun ennen seuraavaa laskutusta ilman mitään irtisanomisaikaa tai lopettaa palvelun ennen seuraavaa eräpäivää.

Mikäli teillä herää mitään kysymyksiä päivitykseen liittyen, olkaa yhteydessä meidän asiakaspalveluun sähköpostitse. ([email protected])